”Asunnossa oli toimiva pesukone, riittävästi astioita ja kaikki oli siistiä sekä toimivaa. Asunnon ikkunat ja ovet sai myös murtosuojan taakse poissa ollessammekin helposti. Isännät olivat täydellisiä ja vastaavat viesteihin whatsappissa nopeasti. Herkullinen tervetulo yllätyskin oli odottamassa. Hedelmiä ja mehuja myös valmiina. Mukava tasogrilli keittiössä ja 800w mikro. Luotettava mukava isäntä joka miettinyt selvästi asioita valmiiksi, esim. kuivausteline, shampoo, pyykinpesuaine, wc paperia, roskapusseja kaikkea valmiina.”
”Todella viihtyisä paikka. Kauniisti hoidettu ympäristö. Meri lähellä. Rauhallista varsinkin näin low sesson aikaan. Henkilökunta ystävällistä ja parasta oli ’hotelliloira’ Aqua.”
”Sijainti oli meille juuri paras, tarpeeksi sivussa hälinästä, mutta silti tarpeeksi lähellä palveluita ja yhteyksiä millä pääsi esim. Hanian keskustaan, jos sinne halusi. Aamiainen oli hyvä, monipuolinen ja vaihtuva :-). Ranta aivan vieressä ja ranta oli pidetty siistinä. Ranta oli aika iso kivistä, mutta uimakengät jalassa oli miellyttävä mennä uimaan. Erikoiskiitos täytyy antaa vastaanotossa olleelle naiselle, ketä oli todella ystävällinen ja häneltä sai aina apua ja tietoa tarvittaessa.”
”Hotelli oli tosi siisti ja aamupala oli hintansa väärtti! Henkilökunta iloista ja avuliasta. Ilmaiset aurinkotuolit rannalla plussaa ja pieni uima-allasalue oli ihan mukava.”
Meillä on yli 70 miljoonaa asiakasarviota, ja ne kaikki ovat todellisten, vahvistettujen majoittujien antamia.
Miten arviot syntyvät?
1
Kaikki alkaa varauksesta
Kaikki alkaa varauksesta
Voit jättää arvion vain, jos olet tehnyt varauksen. Siksi olemme varmoja, että arviot tulevat majoituspaikassa yöpyneiltä todellisilta asiakkailta.
2
Jota seuraa matka
Jota seuraa matka
Majoituspaikassa yöpyessään asiakkaamme panevat merkille esimerkiksi sen, miten hiljainen huone on ja miten ystävällistä henkilökunta on.
3
Lopulta on aika jättää arvio
Lopulta on aika jättää arvio
Matkan jälkeen asiakkaat kertovat meille kokemuksistaan. Varmistamme, ettei arvioissa ole asiattomuuksia ja että ne ovat todellisilta asiakkailta. Sitten lisäämme ne Booking.comiin.
Jos teit varauksen sivuillamme ja haluat jättää arvion, kirjaudu sisään.